Eväsrasia

Lasten eväsrasioita myynnissä yhdysvaltalaisessa liikkeessä.

Eväsrasiaksi kutsutaan laatikkoa, jossa säilytetään lounaseväitä. Monet ihmiset ottavat eväsrasioita mukaan esimerkiksi työpaikoille tai kouluihin. Eväsrasioita on monenlaisia, ja ne kertovat joskus, millainen niiden käyttäjä on. Ennen eväiden kuljettamiseen saatettiin käyttää esimerkiksi paperipusseja, mikä oli paljon epäkäytännöllisempää kuin nykyajan eväsrasiat. lähde?

Eväsrasia on erityisen suosittu Yhdysvalloissa, jossa ei yleensä ole järjestettyä työpaikka- tai kouluruokailua. Koululaisen varustukseen kuuluukin värikäs, usein sarjakuvahahmoilla koristettu eväsrasia. Amerikkalaiseen rasiasarjaan kuuluu yleensä myös yhteensopiva termospullo. lähde?

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eväsrasia Wikimedia Commonsissa
Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.